STRATEGIAN SEURASSA
JAKSOT
- 09/06/2023
- Jakso 26
Pia Santavirta on toiminut moninaisesti pääomasijoittajien aitiopaikoilla ja auttanut lukuisia yrityksiä saamaan rahoitusta menestystarinalleen. Jaksossa Pia opettaa meille pääomasijoittajan silmin, mitä yrityksen pitäisi ymmärtää vastuullisuudesta suhteessa yrityksen elinkaareen, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Petri Toikkasen haastattelussa Pia kertoo käytännön vinkkejä, miten vastuullisuus on vietävä arkipäivän työhön ja päätöksiin. Pia pohtii haastattelussa, keinoja osoittaa ja näyttää vastuullisuutta datan avulla. Jaksossa paljastetaan, mitä sijoittaja haluaa tietää ja mikä on heille tärkeää sijoituskohteiden puntaroinnissa.
- 19/05/2023
- Jakso 25
Maria Pennanen on sarjayrittäjä ja enkelisijoittaja. Hän on auttanut satoja startup-yrityksiä ympäri maailman ja kirjoittanut kirjan How to F*ck up Your Startup. Maria on noteerattu monta kertaa EU:n top 50 vaikutusvaltaisimmat naiset startup-maailmassa listalla. Hän on pyörittänyt startup-kiihdyttämöä Frankfurtissa jo vuodesta 2015.
Jaksossa Maria kertoo oppejaan startupeista ja sijoittamisesta startuppeihin. Riskinottoa tarvitaan ja epäonnistumiset kuuluvat aina asiaan. Kaikki lähtee ihmisistä - hyvässä ja huonossa. Tiimin täytyy olla kunnossa. Stressinsietoa, empatiaa ja tunteiden ymmärtämistäkin tarvitaan.
Petri Toikkasen haastattelussa Maria paljastaa myös mistä parhaat sijoituskohteet löytyvät ja mitä muut organisaatiot voivat oppia startupeilta.
- 04/05/2023
- Jakso 24
Mikko Kuitunen on teknologiayhtiö Vincit Oyj:n perustaja ja tällä hetkellä myös hallituksen puheenjohtaja. Mikolla on kokemusta siitä, miten omistamisen muoto muuttuu organisaation kasvaessa aina pörssiyhtiöksi asti. Mikko opettaa meille, miksi omistajastrategia on tärkeä laatia ja millainen suhde sillä on strategiaan. Anmari Brink Paciuksen haastattelussa kuulemme käytännössä, miten omistajastrategiaa voi alkaa määrittämään. Mikko paljastaa meille, mitä näkökulmaa strategisessa ajattelussa pitäisi huomioida enemmän.
- 05/04/2023
- Jakso 23
Hanna on kauppatieteiden tohtori ja strategisen uudistumisen asiantuntija. Uudistuminen on strategian keskiössä ja sen tielle mahtuu haasteita, jotka tulee kohdata ennen kuin uudistuminen on mahdollista. Hanna opettaa jaksossa meille, miten strateginen uudistuminen tapahtuu teoriassa ja käytännössä. Petri Toikkasen haastattelussa saamme vastauksia strategisen uudistumisen kannalta keskeisiin kysymyksiin, jotka tulisi ehdottomasti kysyä itseltään uudistumisen hetkellä. Jaksossa paljastetaan, milloin uudistumisen tulokset näkyvät ja millaisia roolituksia strategiseen uudistumiseen liittyy.
- 15/03/2023
- Jakso 22
Ossi on pitkän linjan hallitusammattilainen, joka on erikoistunut ekosysteemistrategiaan.
Kuulemme tositarinoita onnistuneista ja epäonnistuneista ekosysteemistrategian implementoinneista. Opimme ekosysteemi-ajattelun perusteet ja miten ekosysteemiä hallitaan. Anmari Brink Paciuksen haastattelussa paljastetaan johtamisen kulmakivet, jotka ovat avain ekosysteemin menestymiseen.
- 22/02/2023
- Jakso 21
Taina on Suomen suurimman kansanliikkeen toimitusjohtaja. Jaksossa opimme liikunta- ja urheiluyhteisön strategiasta ja siitä, miten muut organisaatiot voivat hyödyntää urheilijan mentaliteettia. Jaksossa käsitellään muutosjohtamista kriisitilanteissa sekä miten yhtenäistetään toimintaa yhteiskunnallisessa murroksessa. Petri Toikkasen haastattelussa kuullaan, mikä merkitys erilaisilla verkostoilla on strategiaan ja urheilun yhteiskunnallisesta merkityksestä.
- 30/12/2022
- Jakso 20
Timo Vuori on strategiaprofessori, jonka tutkimuksen kohteena ovat tunteet. Tunteet ovat erottamaton osa ihmisyyttä ja ne ovat läsnä työpaikalla jatkuvasti. Kaikki lähtee johtamisessa omien tunteiden tunnistamisesta. Timo opettaa meille, miten voit tunnistaa omia tunteitasi ja lisätä tunneälyä. Timo kertoo meille tunneilmapiirin rakentamisesta ja miksi tunnetaidot ovat ylivertainen voimavara. Tunteet ovat myös osa strategiaa. Jaksossa paljastetaan, miten tunnetaidot tulisi huomioida strategiaprosessissa ja johtamisessa. Timo kertoo käytännön helpot keinot, joilla voit itse vaikuttaa työpaikan tunneilmapiiriin ja suunnata organisaatiosi kohti menestystä.
- 16/11/2022
- Jakso 19
Pia on palvelukulttuurinkehittäjä, jonka ytimessä on henkilöstö. Pia opettaa meille, mikä merkitys henkilöstökokemuksella on suhteessa asiakaskokemukseen. Jaksossa keskustelemme palvelusta, kohtaamisista ja niiden tuomasta merkityksestä yksilön elämään. Petri Toikkasen haastattelussa Pia paljastaa meille, miksi kannattaa verkostoitua ja miten pieleen mennyt palvelutilanne korjataa
- 21/10/2022
- Jakso 18
Risto Rautava on HUS:n (1.1.2023 alkaen HUS-yhtymän) hallituksen puheenjohtaja. Hän opettaa meille, miten kuntayhtymät toimivat. Saamme laajan katsauksen yhtymien strategiapuoleen ja kuulemme, mikä on terveydenhuoltojärjestelmässä oleva valuvika. Risto paljastaa meille, mistä HUS:n nykyiset esillä olleet haasteet kumpuavat ja kertoo näkemyksensä mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista. Keskustelemme myös siitä, mitä HUS on oppinut johtamisesta työtaisteluiden ja hoitajapulan aikana. Haastattelijana Anmari Brink Pacius.
- 16/09/2022
- Jakso 17
Maija on innovoija, visionääri, joka keksii uutta sen kautta, mitä kokee itse merkitykselliseksi. Jaksossa opimme, miten syntyy innovaatio. Petri Toikkasen haastattelussa Maija tutustuttaa meidät innovaatioihin, joiden primusmoottorina hän on toiminut. Maija paljastaa meille, mitä isot yhtiöt voivat oppia pienemmiltä yhtiöiltä uuden aikaansaamiseksi. Strategian puolella oppien osalta kuulemme startup-yhtiöiden strategiasta: Millaista strategiatyötä ja millaisia strategisia valintoja nuorien nopeaa kasvua tavoittelevien yhtiöiden tulee tehdä?
- 30/08/2022
- Jakso 16
Alko on kaikkien tuntema instituutio, joka kantaa yhteiskunnallista vastuuta. Kilpaileeko monopoliyhtiö, kenen kanssa ja mistä asioista? Mikä on strateginen liikkumavara valtio-omisteisessa yhtiössä? Miten vastuullisuus joudutaan ottamaan huomioon joka päivä yhtiön toiminnassa?
Alkon toimitusjohtaja Leena Laitinen kertoo ajatuksiaan strategiasta ja miten strategia näkyy Alkon arjessa. Jaksossa päästään kuulemaan, miten Alkossa koko henkilöstö otettiin mukaan strategiaprosessiin.
Haastattelijana Petri Toikkanen
- 15/06/2022
- Jakso 15
Risto Siilasmaa on ansioitunut yrittäjä, yritysjohtaja, sijoittaja ja hallituksen jäsen. Riston haastattelussa käsittelemme päätöksentekoa ja sen perusteena olevia skenaarioita. Risto opettaa meille, mikä merkitys huolellisella analyysillä on päätöksenteossa. Riston johtamissa organisaatioissa ei tyydytä siihen, että asiat vain näyttävät hyvältä vaan kannetaan vastuuta omistajamaisella ajattelumallilla. Anmari Brink Paciuksen haastattelussa Risto paljastaa myös, mitkä ovat perusjohtamisen keskeiset kyvykkyydet.
- 25/05/2022
- Jakso 14
kompleksisuuden hallintaa, niin strategia on vahvasti läsnä kuntajohtamisen arjessa, Anna-Kaisa sanoo. Petri Toikkasen haastattelussa Anna-Kaisa kertoo, miten Tampereen kaupunkistrategia tehtiin laajasti osallistaen ja kuinka eri ryhmien välille löytyy yhteisymmärrys strategisissa kysymyksissä. Entä miksi kuntien identiteetti on juuri nyt muutoksessa?
- 11/05/2022
- Jakso 13
enius on tulevaisuuden tutkija, joka tutkii inhimillisyyttä työkseen. Jaksossa Markku esittelee meille näkemyksensä tulevaisuudessa tarvittavista inhimillisistä taidoista. Anmari Brink Paciuksen haastattelussa opimme Markulta, mitä historia voi opettaa meille tulevaisuuden inhimillisestä kehityksestä ja mitkä ovat luonnon ja teknologian vaikutukset inhimillisyyteen. Paljastuksena kuulemme tulevaisuuden tutkijan arvioita ja ennustuksia tulevasta.
- 28/04/2022
- Jakso 12
Brändit ovat läsnä kaikkialla. Brändi onkin tärkeä osa kaikkien organisaatioiden strategiaa. Mistä brändin ja strategian yhteys koostuu ja kumpi tulee ensin? Miten arvot ja brändi kietoutuvat yhteen? Miten brändiä voidaan johtaa? Miten vastuullisuus liittyy brändiin?
Isoille suomalaisille huippubrändeille työskennellyt brändiasiantuntija Ia Adlercreutz valottaa jaksossa brändityöskentelyn ja brändistrategian ydinasioita. Haastattelijana Petri Toikkanen.
- 14/04/2022
- Jakso 11
Teppo Turkki on Itä-Aasian asiantuntija vailla vertaa. Maailma muuttuu syvästi juuri nyt. Strategia elää ennakoimattomista tilanteista. Perinteiset tavat tarttua kiinni ovat menetetty. Paluuta vanhaan stabiiliin ympäristöön ei ole, sanoo Teppo keskustelussa Anmari Brink Paciuksen kanssa. Jaksossa Teppo avaa meille Aasian alueen nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Kulttuuristen kohtaamisten lisäksi tässä jaksossa opimme, mikä on globaalin maailmantalouden profiili juuri nyt ja millaisia kehitystrendejä, ilmiöitä ja riskiskenaarioita meidän tulisi ymmärtää.
- 01/04/2022
- Jakso 10
ikä on edelläkävijöiden tapa johtaa. Peilaamme strategia- ja organisaatioteorian historiaan sitä, millaisiin ajattelu- ja toimintamalleihin strategian tulisi nykyisin nojautua. Saku antaa meille vastaukset kysymyksiin, miten strategisen ajattelun ja johtamisen tulisi muuttua ja mitkä ovat organisaatioiden inhimilliset tarpeet strategisesta näkökulmasta. Haastattelijana Anmari Brink Pacius.
- 17/03/2022
- Jakso 9
Anne Korkiakoski kertoo rohkealla otteella markkinoinnin ja viestinnän strategisesta merkityksestä ja painoarvosta liiketoiminnassa. Viestintäguru Anne opettaa meille, miten rakennetaan organisaation uskottava ja houkutteleva käsikirjoitus. Annen strategisessa seurassa kyseenalaistamme suoran ja mekaanisen ajattelun ja nuuhkimme ajankohtaisia strategisia muutoksen tuulia. Jaksossa paljastuu myös tärkein strateginen työkalu. Haastattelijana Petri Toikkanen.
- 28/02/2022
- Jakso 8
Tässä jaksossa saamme katsauksen strategisen johtamisen yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Miten politiikka, kansalaiset ja yhteisöt yhdistyvät toisiinsa suomalaisessa yhteiskunnassa? Jyri Häkämies opettaa meille, miten poliittisten päättäjien ja muiden intressitahojen ääntä voidaan sovittaa yhteen ja miten vaikuttamistyötä tehdään. Keskusteluissa Anmari Brink Paciuksen kanssa soljutaan läpi koko strategisen päätöksenteon ytimen ja eri toimijoiden suhteiden. Jyri myös paljastaa meille, mitä yritykset ja valtio voisivat oppia toisiltaan strategiasta ja miten niiden tulisi ymmärtää toisiaan?
- 14/02/2022
- Jakso 7
Puhutaan journalismista ja julkisen median strategiasta. Marit af Björkesten opettaa meille millaisen murroksen media-ala on kohdannut impulsiivisen maailman tahdissa ja mitä hyötyjä ja haittoja tästä on. Yleisradio on ollut myös osallinen murrokseen ja paljon muuttanut johtamistaan ja sisällöntuotantoaan, jotta se olisi käyttäjille houkuttelevampi. Strategisesti tässä on pohjimmiltaan kyse arvon mittaamisesta ja merkityksellisyyden tuottamisesta. Tulevaisuus on Maritin mukaan kehittymistä ja sen polun etsimistä, mikä tuottaa luottamusta ja uskottavuutta. Marit myös paljastaa meille, mikä on Ylen uutisoinnin strateginen ydin. Haastattelijana Petri Toikkanen
- 15/12/2021
- Jakso 6
Mervin yritys tarjoaa stressin ehkäisyä ja ennaltaehkäiseviä mielen hyvinvointipalveluita työntekijöille. Miksei kukaan ole tehnyt kirjaa konkurssista, kysyy Mervi, joka startup-yrittäjänä olisi sellaista itse kipeästi tarvinnut kovan paikan tullen. Mervin kanssa keskustelee Petri Toikkanen.
- 01/12/2021
- Jakso 5
Eero on kansainvälisesti menestynyt strategiaosaaja maailmalta. Strategian seurassa pohdimme, miten hahmotetaan tulevaisuutta ja miten sinne halutaan mennä. Eero opettaa meille, mitkä ovat narratiivisen ja diskurssiivisen strategisen näkökulman hyödyt organisaatiolle. Keskustelussa Anmari Brink Paciuksen kanssa Eero paljastaa meille vastauksen klassiseen kysymykseen, mitkä ovat johtajan ja johdettavan keskeisimmät taidot, jotta voidaan saavuttaa yhteinen maaperä strategian toteuttamiselle.